sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Paloautokakku





Paloautokakku, joka ei toteutunut aivan visioiden mukaisesti. Tein kakun yhdestä levypohjasta. Nähtävästi olisi ollut syytä tehdä parista sellaisesta, että auto olisi saanut hieman enemmän korkeutta. Nyt se on vain lättänä ja pitkulainen, niinkuin metro konsanaan :) Vaihtoehtoisesti olisi kakusta tietysti voinut tehdä vähän lyhyemmän. Nyt paloauton akseliväli on niin tuhottoman pitkä, että ihme että keskusta ei ole jo epäsopusuhtaisesta koosta johtuen painunut alaspäin ;) Noh, siinä oli ensimmäiset ongelmat.

Toinen ongelma seurasi kuorrutus vaiheessa. Olin levittänyt kreemin kakkuun ja aloin työstämään sokerimassaa (Jonka väri oli hitokseen vaikea saada kohdilleen) kakun päälle, kun tajusin, että ei hitsi vieköön, tuulilasinkohtahan olisi pitänyt tulla vähän viistosti alas, eikä suinkaan noin jyrkästi kuin tällä tapauksella. Siinä kohtaa hoksasin pelin olevan jo kokolailla menetetty, ja tyydyin vain yrittämään saada kakkua muistuttamaan edes vähän paloautoa. Ja siinä se lopputulos nyt sitten on.

Täyte sentään onnistui: Tein kinuskivanukastäytteen 3 prk kuohukermaa ja 3 prk kinuskivanukasta sekä vajaa dl vaniljakreemijauhetta. Mainittakoon sen verran tuosta täytteestä, että en koko määrää käyttänyt tähän kakkuun, vaan tuosta täytemäärästä riitti vielä lisäksi 20 cm halkaisijaltaan olevaan pyöreään kakkuunkin, molempiin väleihin hyvät satsit. Kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa.

4 v. asiakkaan palaute: Se on ruttuisen näköinen syötäväksi <3 :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti